sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Valmennuksessa

Taas oli vuorossa valmennusryhmämme kuukausittainen valmennus Sami Wessmanin johdolla! Flunssan kovistellessa meidän perhettä, olin menevä yksin puolikuntoisena Hikan ja Einsteinin kanssa suorittamaan rataa. Leposykkeen ollessa lähemmäs sata, oli suorituskyky omalla kohdalla hieman arvoitus...

Tällä kertaa oli Mika Moilasen (tuleva SM-kisatuomari) ratoja mukaileva harjoitus, josta oli 1-2lk versiot ja sitten 3lk:n versiot. Päätin kerrankin, että tehdäänpä tuo 1-2lk:n versio, koska on tullut tehtyä liialti vaikeita harjoituksia.  Alla ratapiirrustus tuosta meidän tekemästä radasta.

Ja ai että, olipa oikeasti kivaa kun tuli noita onnistumisen tunteita. Tosiaan, Hikka on 1lk koira ja Einstein vielä aivan möllikoira, joten ihmekään jos ei noilta 3-luokan ja siitä yli tehtävillä harjoituksilla kauheasti onnistumisen tunnetta tule.

Mutta tuli tuolla kyllä treenattavaakin, alla jotain pohdintoja näistä


  • Kontakteille molemmilla koirilla lisää vahvistusta, pysäytyksen pitää olla täysin varma. 
  • Einsteinin takaaleikkaukset, ei oikein osaa vielä lähteä hakemaan noissa edessä olevia esteitä, eli irtoamista nyt ainakin lisää ja itsenäistä etenemistä
  • Hikan kanssa huomasi, että nopeutta kyllä löytyy, mutta ohjaus on järkyttävän tarkkaa. Heti pudottaa vauhdin pois jos tulee pienikin ohjausvirhe, eli oma ohjaus kuriin ja sitten tietysti Hikan kanssa hyviä treenejä jossa opetetaan noita kuvioita erillisinä pätkinä. 
  • Videointi on kyllä hirveän hyvä apuväline, seuraavalle kerralle pitääkin hommata toinen akku kun ei oikein näköjään pysty muita ryhmäläisiä videoimaan kun loppuu sitten akku toisen oman koiran kohdalla.. 
Mutta tosiaan, oli kyllä todella KIVAA! Ja sitähän näiden harrastusten pääasiassa pitäisikin olla :-)

Alla muutama video, ensin Hikasta ja sitten Einsteinistä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti