torstai 8. syyskuuta 2016

Nolla!!

Jee! Joulukuu oli tänä vuonna ajoissa! Kisaaminen alkaa tehdä tehtäviään ja ollaan ehkä taas pikkusen paremmin radoilla kartalla kuin aiemmin! Tehtiin siis nollatulos kolmosissa viikonloppuna Kouvolassa.

Ohessa siitä video!


Paljon on vielä treenattavaa kyllä!

1. Luottamus koiraan ja omaan ohjaukseen pitää saada paremmaksi.
2. Keppiosaamista lisättävä reilusti
3. Erikoishypyiltä kääntyminen, esim. pituudelta 180 astetta, pituuden hyppääminen "tyhjään" yms.
4. Kontakteille taas tehokuuri. Lentokeinu, A-loikka, puomi taisi olla ainut minkä otti hyvin.  (Kotkan kisoissa Keskiviikkona tosin toimi kaikki kontaktit jossain määrin, ainakin paremmin kuin Kouvolassa.

Sitten taas ihmettelyäni kisoista. Suomessahan hirveästi on koirilla kisoissa ongelmia kontaktien kanssa. Miksi kontaktien korjaamisesta kisoissa on tehty niin kauhea asia ? Muutaman tapauksen nyt viikonlopun kisoissa näin, jossa koira varastettuaan kontaktin, palautettiin takaisin kontaktille ja tämän jälkeen jatkettiin rataa normaalisti, aika joka tähän kului oli noin 2-3 sekuntia. No tästä huolimatta tuomarin pilli se alkaa vinkumaan viimeistä päivää.. keppejähän voi hinkata kyllä ihan useasti, olen itsekin joskus ottanut n. 4-5 kertaa kepit kokonaan uusiksi.

Joo, jos kaikki tekisi kontaktikorjauksia, niin kauheasti kisapäivät venyisivät? No josko se olisi yleisesti hyväksyttävää niin ehkä se ei aiheuttaisi mitään vihan purkauksia. Onhan radalla maksimiaika, miksi sitä ei sitten saa käyttää vaikka siihen treenaukseen. Eiköhän suurin osa koirakoista kuitenkin lähde hakemaan parasta suoritustaan, eikä sitä treeniä. Tuntuu vaan kohtalaisen naurettavalta, että maksan vaikka 13-15€ startista, kontaktieste on vaikkapa toisena esteenä, koirani varastaa sen, palautan koiran kontaktille ja sitten pitäisi lopettaa tekeminen. tähän meni sitten mitä, 5-6 sekuntia kokonaisuudessaan. Vähän saatanan kallista.  Vaikka oppirahoja maksetaankin, niin kyllä sille rahalle pitäisi jotain vastinettakin saada.

No mutta se avautumisista, sunnuntaina kohti vantaata ja BAT:n syyskisoja. Paljon huippuja koirakoita kisaamassa, kivaa kisata ja kattoa! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti