Näytetään tekstit, joissa on tunniste puomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puomi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kesä lähestyy

Kesä tulla jollottaa! Ollaan Teslan kanssa osallistuttu nyt yhteensä seitsemälle radalle. Tuloksena edelleen ensimmäisistä kisoista yliaika tulos, muut radat ovatkin olleet hylly-ratoja.  Viimeksi oli oman seuran kisat ja niistäkin tuli kaikista hyllyt!

Huomenna ja Sunnuntaina on taas yhteensä 4 rataa, ehkä jo tällä kertaa saadaan joku tulos :-) (tai no, onhan se hylkäyskin tulos)

Käytiin eilen treenaamassa ja otin puomista videon, kun teen usein niin, että käyn varmistelemaan puomin päässä kosketusta ja silloin koira aina hyppää, joten treenattava on vain ohi juoksemista ja annettava koiran hoitaa tonttinsa. Ja hyvinhän se näyttäisi sen itseasiassa hoitavan..


maanantai 2. toukokuuta 2011

Teslan ensimmäinen agility!

Hohoo, löytyipä pieni videon pätkä Teslan ensimmäisestä tutustumisesta Agilityyn viime syksyltä. Noin 10 - 15 minuutin tutustumisella / harjoittelulla mennään tuossa... Eipä ole enää tuota vauhtia, kun pitää vaan kokoajan nuuhkia ja vähän löntystellä välissä... Mitä tästä opimme... treenaaminen on ihan yliarvostettua, vanha sanonta pitää kai tässäkin paikkansa, lahjattomat harjoittelee! :-D