lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kesän kuulumisia

Vähän on hiljaisempaa ollut tässä koirarintamalla. Kotona on pieniä juttuja treenailtu n. 3-4krt viikossa, mutta ratatreenit on jääneet väliin kun ryhmätreeniaika on niin mahdottomaan aikaan, että ei oikein tämä meidän katras taivu sen kanssa treenaamiseen. (ts. ei jaksa treenien takia vetää lasten unirytmiä ihan sekaisin)

Yhdissä möllikisoissa ollaan käyty, voitto kotiin, mutta ei mitään hienoa katseltavaa :D alla video siitä :) Lähdössä en jättänyt kovin kauaksi Einsteiniä, kun on vielä tehnyt välillä noissa pitkissä vedätyksissä sitä, että tulee rimojen ali, tästä johtuen luonnollisesti myöhässä jo alusta saakka.. :P


Keinua ei olla vieläkään aloitettu treenaamaan, alkaa kohta tulemaan "kiire", jos tavoite olisi päästä virallisiin kisoihin 8.8. Kirkkonummelle. No mennään sen mukaan miten tilanteet menee, jos ei ole "valmista" niin sitten ei kisata.

On tässä jotain agilitypuolella saatu aikaiseksikin, seuramme hallituksen kanssa ollaan saatu uusi harjoittelupaikka ensi talveksi. Vaikka kyseessä on pienempi tila, on se kuitenkin huomattavan paljon kivempi kuin tuo lasikattoinen kasvihuone, jossa sai pelätä tuleeko lasia niskaan vai ei...

Vihdoin tässä on alkanut itsekin tajuamaan, että pitäisi opetella vähän juoksemaan ja varsinkin esim. välistävedot olen nyt ajatellut käydä viemään peruuttaen, niin tuo takaperin juokseminen on aika haastavaa, no ei muuta kuin treeniä itselle :) Porokoiraa kun on aikasemmin ohjannut, joka on vielä aika taitavaksi kehittynyt korjaamaan mun ohjausvirheitä, niin on aika katastrofi kun samalla meiningillä koittaa viedä Einsteiniä tai Hikkaa... :D Hikka on vielä jotenkin käsittämättömän tarkka noista rintamasuunnan muutoksista, no tarkkuutta, videointia, analysointia... kyllä se vielä siitä :D

3 kommenttia:

  1. Haha, porokoira on hyvä joo siitä että sitä voi ohjata vähän sinne päin, ja porokoira päättelee loput.. :D Miten meinasit opettaa keinun? Haltin kanssa ollaan tehty keinun päähänjuoksua, kun alla on pöytä, aika hyvin on edennyt ja hyvällä vauhdilla.

    VastaaPoista
  2. No lähettiin samaan tyyliin tekemään kuin hikkaa, eli jouksutetaan tuonne haluttuun kohtaan tuettuna(valjaat), ja sitten vaan hitaasti alas. Sitä sitten nopeutetaan ja vapautetaan tekemistä. Vähän olikin ongelmallisempi tuo Einstein, ei niin hirveesti tykännyt tuosta keinusta kun vähänkään liikkui, niin kävin nyt sheippaamaan tuota oikean paikan löytämistä, joka jo eilen alkoikin vähän löytyä (tai uskalsi jo juosta itekseen sinne yläpäähän) Vähän tuntuu, että joudun tekemään tuon liikkeen kanssa enemmän töitä, eli voipi olla jotain ihan levyjä maahan, pallo alle yms. harjoituksia tuon suhteen. Loppuun sitten 2-on-2-off. Vähän ehkä tuli uskottua enemmän Einsteinistä, kun on tähän mennessä kaikki koirat (jojo, enni, Hikka, Tesla) menneet keinun sen suuremmitta ongelmitta... No tänään jatketaan harjoituksia, hyvä siitä vielä tulee :)

    VastaaPoista
  3. Kuulemma myös ihmisten tasapainotyyny ja tasapainolauta pitäisi auttaa koiraa tottumaan liikkuviin asioihin (ja että opetetaan koira sulkemaan ja avaamaan kaapinovia jne). Tällaisia ohjeita olen saanut kun kyselin toisaalta miten aloittelen Haltin kanssa. Meilläkin on kanssa kotona ulkona levy, ja sen alla palikka, jolla on saatu se keinun liike (alunperin Pyryä varten).

    VastaaPoista