sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kouvolan kisat 6.4.

Hienosti meni, Maija ja Jojo saivat ensimmäisen LUVA:n!!! Jojolla on epäilty, että selässä on jotain ongelmaa ja löytyi sieltä kuvauksissa jotain pientä, mutta eläinlääkärin kehotus hoidoksi oli liikunta! Joten alkoi vahvistumaan käsitys siitä, että Jojon rimojen alitus johtuukin enemmän pääkopasta. Nyt jonkin verran treenattu 35cm esteitä niin, että laitetaan alapuolelle toinen rima estämään tuota alimenoa ja seuraavasta videosta näkyy jo jotain tuloksia, hyppyradalta siis nolla!

Teslan kanssa lähdettiin hakemaan rentoa fiilistä ja sitä kadonnutta nopeutta. Nopeutta löytyi ja etenemä oli jopa 3,77m/s kun viimeaikoina tuo etenemä on ollut jotain 3,1m/s tuntumassa. Selkeästi nopeutta tullut lisää. Seuraavana onkin taas vuorossa nopeuden lisääminen putkiin ja kepeille. Kepeillä varsinkin on kisoissa vaikeuksia saada nopeutta kun pitää pää ylhäällä räksyttää samalla.. :-D


Vaikka olikin taas pitkä päivä kun on mini1 ja maksi2 koirat kisaamassa, oli meidän Tuomas mukana kokopäivän ja porokoirien haukkumiseen tottuneena vietti päivän todella rauhallisissa fiiliksissä. Seuraavan polven agilitaaja on kuin kotonaan kisoissa.