Toiselle radalle sainkin jo itseni vähän paremmin hereille ja tuloksena oli nolla, ok, tokalta hypyltä ois varmaan joku antanu kiellon.., mutta muuten olikin varsin mainio rata. Toisen putken jälkeen oli vähän kiirettä, mutta Einsteinin kiroilun saattelemana saatiin sekin kohta vietyä.
Kolmas rata oli aika haastavan oloinen, mutta tuplanollan tavoittelu tyssäsi heti neljännelle esteelle joka oli kepit. Ennen rataa vielä testasin että ohjaukseni toimii Einsteinille, mutta niin vaan ampui toiseen väliin. No ei sen puoleen, niin siellä oli kyllä vaikeuksia monessa kohtaa, eli tuskin olisi tuosta huolimatta tullut nollaa.. Puomilta sitten vielä karkasi liikkeelle ennen vapautusta joten samantien syliin ja pois radalta. Mikä oli kyllä hyvä, sainpa kisaradalta taas tuollaisen vahvistuksen, On meinaan tuntunut nyt vähän menevän jakeluun tuo, että ei roiskita niitä kontakteja.
Neljäs rata olikin sitten hyppäri. Ihan hyvä rata oli. Kepeiltä vitonen. Ärsyttävää, vitosella oltiin kuitenkin neljänsiä. Ilman keppivirheitä oltais varmaan saatu tuo meidän hyppy-serti tilikin auki. On tupannut olemaan meidän hyppärinollat sen verran laajakaarteista menoa, että ei olla kovin korkealle niillä päästy (niillä kahdella :D).
Tässäpä vielä videot nollaradalta ja vitosradalta. Kivasti alkaa löytymään jo vähän yhteistä säveltä. =)