perjantai 27. maaliskuuta 2015

Uutta palkkausta

Hikalla on ollut jo pidempään aika suurena ongelmana, että ei saa nostettua virettä treeneissä lähellekään sitä tasoa mitä sen pitäisi olla ja mitä se on kisoissa (ainakin 2 ekaa rataa).

Maija keksi kokeilla nyt uutta (todella kätevää) systeemiä. Uusi systeemi on siis, että on sidottu narulelu hevosen juoksutusraipan päähän ja sen kanssa sitten juoksutetaan Hikkaa kun on sen leikin aika. Ja täytyy sanoa, että on osoittanut toimivuuttaan. Ongelmana siis on myös se, että Hikka haluaa tehdä huomattavan kaukana ihmisestä yleensä kaiken, niin tällä saadaan sitä leikkivirettä nostettua ja toivon mukaan sitten tuotua myös leikkimisen raivoa lähemmäs ihmistä. Ja tosiaan mistä idea lähti tähän enemmän jahtaamismuotoon... No pupuista tietenkin, niiden perään Hikka lähtee täysiä :-D Ja sitten myös tennispallon perään lähtee täysiä, mutta kun saa kiinni, niin rupeaa vaan mutustelemaan sitä :D

Nyt kun alkaa taas kotipihakin olemaan treenikunnossa, niin voidaan tätä palkkausta yrittää viedä eteenpäin mahdollisimman hyvin :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti