lauantai 16. huhtikuuta 2016

Noniin, kevät on edennyt siihen pisteeseen, että on aika hieman parsia kasaan mitä tässä viimisen puolisen vuoden aikana on tapahtunut .

Suuressa roolissa agilityn kannalta on ollut oma osallistuminen Top Teamiin, kisaaminen ja kouluttaminen.

Viimeinen Top Team leiri oli Huhtikuun alussa Lohjalla. Aiempien kokemustan mukaisesti lähdin hieman taas skeptisesti liikenteeseen, lähdin pääasiassa hakemaan kehityksen kannalta tärkeitä osasia henkisen ja fyysisen valmennuksen puolelta. Tähän saakka oli ollut noista lajiharjoitteista enemmänkin fiilis "ei me vaan osata". Mutta hohoo! Tällä kertaa me jopa osattiin jotain, muutosta oli tapahtunut niin ohjaamisessa, liikkumisessa ja periksiantamattomuudessa.

TopTeam on ajansaatossa aiheuttanut tunteita suuntaan jos toiseenkin, mutta näin nyt kaiken jälkeen sanoisin, että olipa todella hienoa osallistua. Se yhteenkuuluvuuden tunne, toisten kannustaminen, toisten onnistumisista iloitseminen, kyllä, ihan muita asioita kuin itse laji. Mutta mielestäni tuo yhteishenki oli aivan ehdottoman parasta! Ja palautteenantotilaisuudessa kaikilla tuntui olevan aikalailla samankaltaiset ajatelmat.

Top-asiat siis itselläni tuosta kokonaisuudesta:

  1. Yhteishenki
  2. Mentaalivalmennus, negatiivisuuden kääntö positiivisuudeksi, epäonnistumisista voiman saanti, eikä jäädä murehtimaan epäonnistumisia. Jännitys ratasuorituksilta lähestulkoon hävinnyt. 
  3. Fysiikkavalmennus, on ilo huomata, että pienillä muutoksilla elämäntavoissa, liikunnassa yms. saa jo isoja muutoksia aikaiseksi =) Tätä pitää ehdottomasti jatkaa ja jalostaa. 
  4. Lajitreenit. Osaltaan nämä olivat itselle aluksi masentavia, katsoa siinä nyt jonkun SM-voittajan tmv. ratasuoritusta ja lähteä sitten yrittämään itse perään... voin sanoa, että ei ihan onnistunut :-D
Itsehän en ole koskaan harrastanut oikein mitään urheilulajia, varsinkaan semmosta missä olisi tuota yhteishenkeä päässyt kasaantumaan. Musiikkipuolella mennään enemmän ehkä ystävälinjalla ja musiikin "suorittaminen" kun ei ole sellaista kilpailua :)

Kahden ensimmäisen Top Team Leirin jälkeen alettiin vähän jo löytämään meidän yhteiste tekemisen meininkiä Einsteinin kanssa. Saatiin melko nopeasti kasaan Luvat ja noustiin kakkosiin. Kakkosissa sitten ollaan käyty muutamat kisat starttaamassa, saavutuksena yksi Luva niistäkin.  Neljä suoritusmerkintää siis kisakirjassa, kaikki sijoituksella 1. ja kaikissa etenemät yli 5 m/s, tähän mennessä olen siis tuloksiin varsin tyytyväinen =)

Jos löydän jostain aikaa, niin tulossa jotain videokoostetta myös TopTeam harjoitteista, kyllä siellä jotain onnistumisiakin oli =)

Kiitoksia kaikille valkuille ja kanssatiimiläisille, kisakentillä nähdään!!

Kaikenlaisia harjoituksia TopTeam leireiltä löytyy Sanna Lehtosen blogista, tuossa linkki viimeisen leirin fiiliksiin... http://sannalehtonen.blogspot.fi/2016/04/tieto-siita-etta-mita-tahdon-voin.html













1 kommentti:

  1. Voi jestas että kaipaan takaisin agsan pariin... Mutta ehkä vielä joskus.. Tosta täytyy olla sun kanssa täysin samaa mieltä tosta yhteishengestä. Koiraurheilun parissa se on ihan parasta ja jotain niin hienoa. Nyt kun on taas vähän enemmän ollut kallistuneena tuonne hevospuolelle niin voi jestas mitä touhua. Ne tuhoaa hienon harrastuksen siihen kaikkeen kateuteen ja muiden panetteluun että keskittyisi itse asiaan. :)

    VastaaPoista